Riston vastaukset:

1. Kunta voi ihan hyvin ostaa kuntalaisille järjestettävät sosiaali- ja terveyspalvelut halvimmalta palveluntuottajalta esim. yksityiseltä yritykseltä
Riston vastaus: Eri mieltä.
”Julkisen sektorin etu on aina se, että silloin kaikki kuntalaisilta kerätyt verovarat menevät täysimääräisenä palvelujen tuottamiseen. Kun yksityinen tuottaa palveluja menee aina osa verorahoista palveluntuottajan omaan taskuun, sillä hyväntekeväisyydestä palveluja ei tuota kukaan.”

2. Yksityinen palveluntuottaja on laadukkaampi, halvempi ja tehokkaampi kuin julkisen sektorin palveluntuottajat
Riston vastaus: Eri mieltä.
”Lukuisat tutkimukset osoittavat, että julkinen sektori on laadukas ja kilpailukykyinen. Julkisella sektorilla myös laadunvalvonta ja työntekijöiden kelpoisuusvaatimukset ovat paremmin kontrollissa.”

3. Yhteinen omaisuus esim. sähköverkot, vesivarannot ja vedenjakelujärjestelmät, voidaan myydä yksityisille, jotta saadaan rahaa uusiin tärkeisiin elinkeinoelämän hankkeisiin
Riston vastaus: Eri mieltä.
”Olisi yksittäisen ihmisen kannalta katastrofi, jos yksityiset yritykset pääsisivät myymään ja hinnoittelemaan kansalaisille välttämättömiä perustoimintoja. Hinnat tulisivat nousemaan pilviin voitontavoittelun myötä. Maailmalla tällainen on jo todellisuutta.”

4. Uusien peruskoulujen omistaja voisi olla yksityinen yritys, jolta kunta ostaisi kuntalaisille koulupalveluja
Riston vastaus: Eri mieltä.
”Tämänkaltainen toiminta veisi ennen pitkää pohjan pois kaikille yhtenäiseltä perusopetukselta. Koulutoiminnasta ei saa tulla bisnesmiesten uutta voitontavoittelun kohdetta. Huolestuttavaa on se, että Espoossa tällaista jo kokeillaan.”

5. Yritysten ja julkisten yhteisöjen kannattaa keskittyä ydinosaamiseensa ja ostaa muut tukipalvelut sieltä mistä halvimmalla saa
Riston vastaus: Eri mieltä.
”Ydinosaamiseen keskittyminen hajottaa hyvin toimivia kokonaisuuksia ja aiheuttaa turhia turvallisuusriskejä, kun eri yritysten erilaisia toimintatapoja yritetään sovittaa yhteen. Kokonaisuudenhallinta karkaa käsistä.”

6. Julkinen sektori on byrokraattinen ja kankea, joka tuhlaa voimavaroja turhaan paperinpyörittelyyn
Riston vastaus: Eri mieltä
”Julkinen sektori ei pyöritä paperia juuri enempää kuin yksityinenkään. Julkisen sektorin suurin byrokratian aiheuttaja on kuitenkin erilaiset päällekkäiset hallinto-organisaatiot esim. valtio, lääninhallitukset, maakuntaliitot, kunnat. Näiden välinen byrokratia pitäisi purkaa ja toimintoja yhdistää.”

7. Valtionyhtiöt ovat jäänne sosialismin ajoilta ja valtion kannattaisikin hankkiutua niistä eroon
Riston vastaus: Eri mieltä.
”Valtionyhtiöt ovat hyvin hoidettuja ja tehokkaita, joiden merkitys alueellisesti on erittäin tärkeä. Yksityiselle omistukselle aluepolitiikka ei merkitse mitään ja valtionyritysten toiminta pitää siksi turvata valtion omistuksen avulla.”

8. Rautatieverkosto kannattaisi yksityistää ja avata toiminta kilpailulle, jotta saataisiin VR:n hinnat laskuun kilpailun myötä
Riston vastaus: Eri mieltä.
”Isossa-Britanniassa toimittiin näin ja lopputulos on ollut katastrofi. Hinnat on nousseet ja mikään ei toimi. Suomeen ei kannata hakea huonoja toimintamalleja ulkomailta.”

9. Yksityiset turvapalvelut ja heidän voimankäyttöoikeuksien lisääminen on tehokkaampi tapa huolehtia kansalaisten turvallisuudesta, kuin poliisivoimien ja sosiaalipalvelujen vahvistaminen.
Riston vastaus. Eri mieltä.
”Myös poliisi on julkinen palvelu ja sen toimintaedellytyksistä tulee huolehtia. Turvallisuutta ei lisätä pelkästään kontrollitoimin vaan ihmisten huono-osaisuutta poistamalla, se edellyttää sosiaalipalvelujen kehittämistä.”

10. Markkinavoimat pitävät paremmin huolen ihmisten hyvinvoinnista, kuin sosialismin kaudelta periytyvä kallis ja tehoton hyvinvointiyhteiskunta -järjestelmä.
Riston vastaus: Eri mieltä.
”Vapaa markkinatalous puhtaimmillaan on eriarvoistava ja pahoinvointia tuottava järjestelmä. Hyvinvointivaltio -järjestelmä puolestaan takaa ihmisille tietyt perusoikeudet riippumatta asuinpaikkakunnasta ja tulotasosta, siksi se on säilyttämisen arvoinen.