Kolumni KU 28.2.2006

Kriisistä kriisiin

Vasemmistoliitto on taas viime viikkoina ollut median mielenkiinnon kohteena. Uutisointi ei kuitenkaan johdu siitä, että olisimme kyenneet esittämään merkittäviä yhteiskunnallisia aloitteita, joita media nostaisi esiin ja muut puolueet kilvan kommentoisivat. Valitettavasti lehtijutut kertovat taas kerran puoluetta jäytävästä ristiriidasta ja keskinäisestä epäasiallisesta riitelystä.
 

Valitettavaksi viimeaikaisen julkisuuden tekee se, että alati julkisuuteen tulevat sisäiset ristiriidat eivät varmasti houkuttele uusia toiminoita puolueeseen. Julkisuuteen välittyvä yhteistyökyvyttömien poliitikkojen imago tekee puolueesta luotaantyöntävän äänestäjien silmissä ja rakentaa epäluotettavan yhteistyökumppanin mainetta muiden puolueiden keskuudessa.

Olen edelleen vankasti sitämieltä, että ristiriitojen ratkominen julkisuudessa on puolueen julkikuvan kannalta tuhoisaa ja ongelmien ratkaisemisen kannalta heikoin mahdollinen toimintatapa. Julkinen riitely saa kaikki riidan osapuolet jumittautumaan asemiinsa ja turhautuminen ja katkeroituminen ottaa toimijat valtaansa. Tunteenomainen ja katkera toisten syyttely vie mielettömästi energiaa ja voimavaroja todelliselta poliittiselta vaikuttamistyöltä.

* * *

Puolueen ristiriidoista puhuttaessa viitataan säännönmukaisesti näkyvimpien kansanedustajiemme tekemisiin. Medialta jää huomaamatta se, että samaan aikaan puolueen jäsenten demokraattisesti valitsemat puolue-elimet ovat tehneet pitkäjänteistä ja rakentavahenkistä yhteistyötä ilman näkyviä erimielisyyksiä.

Puoluehallituksessa on työskennelty hyvässä hengessä, eikä esim. äänestyksiä olla juurikaan koettu. Puoluevaltuusto taas on kehittänyt toimintatapojaan huomattavasti kohti työryhmätyyppistä työskentelyä, jonka avulla saadaan puolueen linjauksiin mahdollisimman monipuolisia näkökulmia. Puolueen työrukkanen, työvaliokunta, puolestaan on tiivistänyt otettaan, jotta eduskuntavaali- ja puoluekokousvalmistelut saadaan hoidettua kunnialla.

Poliittiset linjariidat eivät juurikaan puolueen johtoelimissä näy. Kun taas eduskuntaryhmässä käy kova kuhina täytyy pohtia mistä tämä merkittävä toimintatapaero juontaa juurensa. Väkisinkin päätyy ajatukseen, että puolueen jäsenten(n.10 000) valitsema puoluehallitus ja puolueen kannattajien(n.300 000) valitsema eduskuntaryhmä edustavat hieman erilaista valitsijajoukkoa ja ajattelutapaa.

Puolueen jäsenyys pohjautuu yleensä vakavaan harkintaan ja pohdinnan kautta rakentuneeseen vasemmistolaiseen maailmankatsomukseen. Tämän vuoksi vasemmistoliiton jäsenten valitessa edustajiaan puolue-elimiin laaja-alainen poliittinen näkemys ja vastuullinen toimintatapa ovat olleet vahvoja argumentteja valintojen pohjaksi. Tästä on osoituksena se, että suurta kansansuosiota nauttivat vasemmistopopulistit eivät ole saaneet kannatusta puolueen johtopaikoille, vaan valituksi on tullut ns. yhteistyölinjan poliitikkoja.

Eduskuntaryhmä taas on puolueen kannattajien valitsema ja sen koostumus on hieman toisenlainen kuin puolue-elimien. Kannattajakunnassamme yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksista kumpuava tunteenomainen herraviha on edelleen vahvaa ja siksipä vastakkainasetteluja rakentavat ja "tinkimättömästi vasemmistolaiset" populistiehdokkaat keräävät suuria äänimääriä.

Toritilaisuuksissa konsensushengellä ja kompromissihalukkuudella ei kovin pitkälle pötkitä ja kannattajakuntamme tunteenomainen vasemmistoasenne konkretisoituukin eduskuntaryhmän koostumuksessa, jossa vasemmistopopulistit ovat edustettuina aivan toisella painoarvolla kuin puolue-elimissä.

* * *

Vaalikauden ja puoluekokouskauden kääntyessä kohti loppuaan ollaan vakavan pohdinnan edessä. Kannatus ei ole kohonnut eikä uusia merkittäviä poliittisia avauksia olla juurikaan nähty.
Näin heikosti toimimalla porvari varmasti nukkuu rauhassa myös tulevaisuudessa. Nyt tarvitaan kipeästi terästäytymistä ja itsetutkiskelua puolueen johdossa ja eduskuntaryhmässä.