IHMISENÄ POLIITIKKONA AJATTELIJANA TIEDOTTEET VAALITEEMAT

Yhteystiedot


Osallistu Riston vaalikampanjaan

 
Palaute

  Kirjoitukset Puheet Arkiston helmet  

Kalevan mielipidepalstalle 29.1.2007

VANHUSHOIDON TILANNE VAATII ERITYISHUOMION

Oulussa viimeviikot vahvaa vellonut keskustelu vanhustenhoidon tilanteesta on saanut kansalaiset aiheellisesti huolestumaan ikääntyvän väestönosan palveluiden riittävyydestä. Liikkeellä on kuitenkin niin paljon myös epätarkkaa tietoa, että muutama huomio on paikallaan.

Perusongelma oululaisessa vanhustenhoidossa on se, että vanhusten lisääntyessä ei palveluja ole lisätty riittävällä vauhdilla. Tästä on aiheutunut ristiriita tarjottavien palvelujen määrän ja palveluja tarvitsevien vanhusten välillä.

Nyt tilanne jouduttiin ratkaisemaan niin, että lisää palveluja ostettiin naapurikunnasta Muhokselta (Päivärinne), kun Oulussa palvelujen määrä ei ole riittävä. Päättäjille tilanne oli vaikea, jätetäänkö vanhukset jonoihin vai ostetaanko paikkoja Päivärinteeltä? Käytettävissä olevien vaihtoehtojen pohjalta lautakunta teki päätöksen hankkia lisää palveluja naapurikunnan puolelta, jotta jonot saadaan purettua ja vanhukset asiallisen hoidon piiriin. Kun lautakunta on saanut niin kovasti kritiikkiä päätöksestään, niin voidaan kysyä myös että olisiko vanhusten jonoissa seisottaminen ja jättäminen ilman palveluja ollut tähän tilanteeseen parempi ja inhimillisempi ratkaisu?

Kaupunkimme päättäjät ovat heränneet tilanteeseen ja merkittäviä päätöksiä palvelujen lisäämiseksi on tehty jo ennen "päivärinnekohua" viime vuoden puolella. Rajakylän hoivakodin rakentamispäätös syntyi kaupunginhallituksessa yksimielisesti ja lähes viiden miljoonan euron lisäsatsaukset sosiaali- ja terveydenhuoltoon äänestettiin punavihrein (7-6) voimin budjettiin. Mainittakoon, että tämä lähes viiden miljoonan tasokorotus merkitsee käytännössä n. 150:n perustyöntekijän vuosittaisia palkkakuluja, joten satsaus ei ole ollenkaan mitätön, vaikka siitä ei ole suuria otsikoita syntynytkään.

Valitettavasti vain palvelujen jälkeenjääneisyyden kiinnikurominen vie aikaa. Rajakylän hoivakodin rakentaminen kestää vähintään pari vuotta ja mutta alituinen säästämistarve peruspalveluissa pitäisi helpottua tehdyn tasokorotuksen jälkeen jo tänä vuonna.

Valtakunnallisesti tilanne on kautta koko Suomen samankaltainen. Palvelujen tarve lisääntyy, mutta kuntien taloustilanne ei mahdollista palvelujen lisäämistä. Lisääntyvää palvelukysyntää ei ratkaista veronalennuspolitiikan avulla, sillä asiallisesta verokertymästä on pidettävä huolta, jotta ikäihmisten lisääntyvät palvelut saadaan tuotettua ja kaikista pidettyä huolta. Onneksi Oulun kaupungin taloustilanne on valtakunnallista tilannetta parempi ja määrätietoinen palvelujen lisääminen on mahdollista. Näin voimme huolehtia kovan päivätyön tehneestä vanhusväestöstä niin, ettei palvelujen saatavuus ja turvattu vanhuus ole riippuvainen ikäihmisen maksukyvystä.

Risto Kalliorinne
Vasemmistoliiton Oulun valtuustoryhmän pj.
 



KIRJOITUKSIA

VAALIT ILMAN ASIOITA

VALHEELLISTEN VAALILUPAUSTEN MÄÄRÄ HUIPUSSAAN

KALLIORINNE JA KALLIOPARKKI

VANHUSHOIDON TILANNE VAATII ERITYISHUOMION

MIKÄ KAIKKI ONKAAN KULTTUURIA?

EUROKOSSU, MÄYRÄKOIRA & VIINIBÄGI

KOHTI KOKOPÄIVÄKOULUA

KRIISI ON OHI

Kriisistä kriisiin

SAULIN KUPLA PUHKEAA?

KUPLA PUHKEAA?

PUNAMULLAN LOPPU HÄÄMÖTTÄÄ

32 500 TYÖPAIKKAA VÄHEMMÄN

LEIJONAVAAKUNAN NIMEEN