|
|
|
Kolumni Kansan tahtoon 12/2004
HITAAN TOIMINNAN JOUKOT
Viimeaikoina Vasemmistoliitossa on käyty vilkasta keskustelua
suhtautumisestamme Euroopan Unionin nopean toiminnan
kriisinhallintajoukkoihin. Hallituksen turvallisuus- ja
puolustuspoliittisen selonteon muut osiot eivät ole saaneet aikaan yhtä
kiihkeitä keskusteluja, vaikka selonteossa esitetään muitakin
mielenkiintoisia tulevaisuuden suunnitelmia. Yksi mielenkiintoisimmista ja
kyseenalaisimmista suunnitelmista on ns. maakuntajoukkojen perustaminen
vuoteen 2008 mennessä.
Suunnitteilla olevien vapaaehtoisuuteen perustuvien maakuntajoukkojen
toimintaan on varattu vuosittaista rahoitusta viisi miljoonaa euroa ja nyt
haravoidaan esiin innokkaita maanpuolustushenkisiä 30-50 -vuotiaita
reserviläisiä. Tulevan kevään aikana sotilasläänit yhdessä sotilasalueiden
päälliköiden, maanpuolustusjärjestöjen ja kiltojen kautta kartoittavat
millaista halukkuutta reserviläisten keskuudessa maakuntajoukkoihin on.
* * *
Ikääntyvistä innokkaista reserviläisistä koostuvien maakuntajoukkojen
tarpeellisuudesta voidaan aiheellisesti olla montaa mieltä. Lehtitietojen
perusteella maakuntajoukkojen tulevat tehtävät vaikuttavat näet hyvin
epämääräisiltä. On esitetty, että joukot voisivat tarvittaessa avustaa
erilaisissa virka-apu tehtävissä ja kriisiaikoina huolehtia joidenkin
sotilaallisesti tärkeiden kohteiden suojaustehtävistä. Muita tehtäviä
joukoille ei ole kyetty keksimään, sillä nykyaikaisessa sodankäynnissä ei
todellisuudessa ole mitään tarvetta huonosti varustetuille ikääntyneille
reserviläisjoukoille.
Vapaaehtoisuuteen perustuvien maakuntajoukkojen perustaminen tuo
inhottavasti mieleen erään lakkautetun maanpuolustusjärjestön menneiltä
vuosilta, -suojeluskunnan. Tämä aikanaan toiminut maanpuolustusjärjestö
keräsi vuosisadan alkupuolella innokkaita isänmaanystäviä joukkoihinsa
opettelemaan sotilastaitoja ja myös käyttämään niitä. Kansalaissodan
veristen jälkiselvittelyjen jälkeen, järjestö keskittyi 1930 –luvulla
erilaisiin muilutusoperaatioihin, kunnes sodan jälkeen sen toiminta
kiellettiin lailla.
Nyt ilmeisesti aktiivisimpien isänmaaintoilijoiden ja muiden militaristien
pitkäaikaiset toiveet täyttyvät, kun ikääntyville innokkaille
reserviläisille perustetaan oma organisaatio suojeluskunnan mentävää
aukkoa paikkaamaan. Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen
selonteko haluaa näin muodostaa EU:n nopean toiminnan joukko-osastojen
lisäksi ikiomat paikalliset ”hitaan toiminnan joukot” eli maakuntajoukot.
* * *
Vuonna 2008 nämä ”hitaan toiminnan joukot” on perustettu ja ne aloittavat
toimintansa. Sen jälkeen kaikille aseelliseen toimintaan innostuneille
aktivisteille on tarjolla valtion verorahoitteista kerhotoimintaa oman
vuosittaisen määrärahan puitteissa.
Tärkeimmistä sodanajan joukoista poispullautetut aktivisteille on luvattu
järjestää virikkeitä puolustusvoimien organisaation tuella. Tämä
mahdollistaa sen, että ”hitaan toiminnan joukkojen” aktiivikerholainen saa
päällensä ihan oikean asepuvun. Lisäksi kerhossa saa harjoitella ammuntaa,
aseen käsittelyä ja yöpyä aidoissa armeijan teltoissa, mikään ei
tietenkään estä vaikkapa kunnon sulkeisten pitämistä jossain
hakkuuaukealla, jos kerholaiset haluavat vaikkapa verestää vanhoja
taitojaan pyssyn heiluttelussa olalta eteen ja takaisin olalle.
Teltassa kamiinan huminaa kuunnellessa ja sillanpään marssilaulua
hyräillessä, ”hitaan toiminnan joukkojen” aktivisti voi sulkea silmänsä ja
haaveilla, josko vielä kerran yhteiskunnassamme tulisi eteen tilanne, että
pääsisi ihan oikeasti taltuttamaan jotain kapinaa, tai edes ihan pientä
mellakkaa.
* * *
Maakuntajoukkoja ei oikeasti tarvita mihinkään. Niiden avulla vain
pyritään ylläpitämään maanpuolustushenkeä ja tarjoamaan saattohoitoa
niille aktiivisille reserviläisille, joille ei oikeasti ole enää
tähdellistä tehtävää puolustusvoimien sodanajan organisaatiossa.
Verovaroin, tietysti.
|
KOLUMNIT
VIHERPIIPERRYSTÄ
HITAAN TOIMINNAN JOUKOT
KOKEMUKSIA KARJALAN KUNNAILTA
JOUTILAAT JÄTKÄT
HYVIÄ UUTISIA?
TUKKA POIS JA LINNAAN!
AFGAANIT MERIHÄDÄSSÄ
MYYTÄVÄNÄ TONTTI MARSHALLSAARILLA!
KUN AMERIKKALAISELLE TULI PAHA MIELI…
KOSOVON VAPPU
|