![]() |
|
|
|
AJANKOHTAISTATiedote 18.9.2008
OULUN VASEMMISTOLIITON TORSTAIDUUNARIT ESITTÄÄ: Nuorten työpajojen aloituspaikat tuplattava ja yritysten kanssa solmittava OuluSopimus nuorten työllistämiseksi
Vasemmistoliiton TulevaisuusTorstai keskustelutilaisuuksien järjestäjät, TorstaiTuunarit, vaativat aktiivisia toimenpiteitä nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi Oulussa. Pikaista apua tilanteeseen toisi nuorten työpajojen aloituspaikkamäärien kaksinkertaistaminen ja vielä pysyvämpiin vaikutuksiin päästäisiin vetämällä paikallinen elinkeinoelämä mukaan työllistämistalkoisiin erikseen neuvoteltavan OuluSopimuksen avulla. Lue lisää--> VANHEMPIA JUTTUJA TÄSTÄ ALKAENKALLIORINNE JA KALLIOPARKKI
Kalevan mielipidepalstalle 10.2.2007
VALTUUSTOKYSELY JÄTEKESKUKSESTA
Oulun kunnanrajan läheisyyteen ns. punaisenladonkankaalle on suunnitteilla
laaja-alaista jätteiden hyötykäyttöön liittyvää yritystoimintaa. Toimintaan
suunnitellut maa-alueet kuuluvat Haukiputaan kuntaan ja niille on olemassa
lainvoimaiset merkinnät yleiskaavassa.
VANHUSHOIDON TILANNE VAATII ERITYISHUOMION
Kalevan mielipidepalstalle 29.1.2007
Oulussa viimeviikot vahvaa vellonut keskustelu vanhustenhoidon tilanteesta
on saanut kansalaiset aiheellisesti huolestumaan ikääntyvän väestönosan
palveluiden riittävyydestä. Liikkeellä on kuitenkin niin paljon myös epätarkkaa
tietoa, että muutama huomio on paikallaan. Perusongelma oululaisessa vanhustenhoidossa on se, että vanhusten
lisääntyessä ei palveluja ole lisätty riittävällä vauhdilla. Tästä on
aiheutunut ristiriita tarjottavien palvelujen määrän ja palveluja tarvitsevien
vanhusten välillä.
OULUN VASEMMISTOLIITON TORSTAIDUUNARIT ESITTÄÄ:
Nuorten työpajojen aloituspaikat tuplattava ja yritysten kanssa solmittava OuluSopimus nuorten työllistämiseksi
Vasemmistoliiton TulevaisuusTorstai keskustelutilaisuuksien järjestäjät, TorstaiTuunarit, vaativat aktiivisia toimenpiteitä nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi Oulussa. Pikaista apua tilanteeseen toisi nuorten työpajojen aloituspaikkamäärien kaksinkertaistaminen ja vielä pysyvämpiin vaikutuksiin päästäisiin vetämällä paikallinen elinkeinoelämä mukaan työllistämistalkoisiin erikseen neuvoteltavan OuluSopimuksen avulla. Oulun kaupungin nuorisotyöttömyys on hälyttävän korkea ja toimeentulotukiasiakkaista huomattava osa on nuoria. Nuorisotyöttömyyden erityispiirre on, että se koskettaa myös koulutettuja nuoria eli koulutuskaan ei takaa Oulussa työllistymistä.
Jotta koulutettujen nuorten osaamispotentiaali saadaan hyödyntämään Oulun seutua niin tarvitaan erityinen OuluSopimus, johon sitoutuneet työnantajat rekrytoivat aktiivisesti palvelukseensa nuoria, joille ensimmäinen työelämäkokemus on tulevaisuuden kannalta elintärkeä. OuluSopimukseen sitoutuneet työnantajat kantaisivat näin alueellista yhteiskuntavastuuta esimerkillisesti ja olisivat merkittävällä panoksella luomassa hyvinvointia alueellemme. OuluSopimukseen sitoutuneet työnantajat saisivat lisäarvoa yritysimagolleen ja kaupunki voisi OuluSopimuksen kautta tiivistää yhteistyötään ja kumppanuuttaan mukana olevien työnantajien kanssa, TulevaisuusTorstain työryhmä esittää.
Koulutettujen nuorten ohella toinen hälyttävä nuorisotyöttömien ryhmä on kouluttamattomat nuoret, joiden työllistymiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn tarvitaan erityistoimia.
Oulun alueella toimivat nuorten työpajat ovat vuosien varrella osoittaneet toimivuutensa ja vaikuttavuutensa nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä. Ongelmaksi on muodostunut aloituspaikkojen vähäinen määrä, joka jättää monet työpajaa tarvitsevat nuoret kotiin turhautumaan. Nuorten työpajojen aloituspaikkojen kaksinkertaistaminen toisi lisävoimaa syrjäytymisen ehkäisyyn ja panostus maksaisi itsensä takaisin, sillä nuorten syrjäytymisen hintalappu on yhteiskunnalle todella suuri, TulevaisuusTorstai työryhmä visioi.
TulevaisuusTorstai –työryhmä järjestää kunnallisvaalien alla Oulussa kuuden keskustelutilaisuuden sarjan. Tilaisuuksiin kutsutaan asiantuntijoita ja edustajia kaikista puolueista. Tänään torstaina järjestetään STOP nuorisotyöttömyydelle!!! -keskustelutilaisuus klo 17-19 Kirkkotorin koulutuskeskuksessa, asemakatu 5.
Tilaisuudessa Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen projektipäällikkö Mikko Viitanen esittelee nuorisotyöttömyydestä tehtyä tutkimusta. Lisäksi yrittäjä/kaupunginvaltuutettu Esko Kurvinen(kok), sosiaalityöntekijä/kaupunginvaltuutettu Anne-Maria Takkula(kesk) ja ex-kansanedustaja/kunnallisvaaliehdokas Anne Huotari(vas.) etsivät ratkaisuja nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Tilaisuuden pj:nä toimii Oulun kaupunginvaltuuston 1.vpj. Risto Kalliorinne(vas.).
Lisätietoja: Risto Kalliorinne p. 040 3516141
TulevaisuusTorstai työryhmään, TorstaiTuunarit, kuuluvat Paula Grekelä, Juha Haapala, Anne Huotari, Silla Kakkola, Risto Kalliorinne ja Mikko Raudaskoski. Työryhmän tarkoituksena on haastaa asiantuntijoita ja muita puolueita keskusteluun Oulun keskeisistä tulevaisuuden haasteista ja tuoda esille vasemmistoliittolaisia vaihtoehtoja ongelmien ratkaisemiseksi.
VALTUUSTOKYSELY JÄTEKESKUKSESTA
Oulun kunnanrajan läheisyyteen ns. punaisenladonkankaalle on suunnitteilla
laaja-alaista jätteiden hyötykäyttöön liittyvää yritystoimintaa. Toimintaan
suunnitellut maa-alueet kuuluvat Haukiputaan kuntaan ja niille on olemassa
lainvoimaiset merkinnät yleiskaavassa. Oulun kaupungin strategia 2005-2015(kv. 22.8.2005) Alueen antamien asumismahdollisuuksien käyttämättä jättäminen on myös Oulun
seudun strategian (seutuvaltuusto 21.6.2006) tavoitteiden kanssa ristiriidassa: Oulun seudun strategia 2007-2015 Alueen käyttäminen jäteyritystoimintaan on myös Oulun kaupunginhallituksen
lausunnon vastainen: Mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä, jotta Punaisenladonkankaan jäteyritystoiminnalle etsitään kh:n päätöksen mukaisesti uusi sopiva alue? Onko Oulun kaupunki käyttänyt kaikki vaikutusmahdollisuutensa, jotta alueelle saataisiin sen sijainnille ja arvolle paremmin soveltuvaa käyttöä?
|
|